Suomalaista palvelua

Uutiset

3.2.2012 Kuukauden kohde - Kota Kinabalu Malesia

Bunga Raya Island resort and Spa

Kota Kinabalun sijainti on ideaalinen, mikäli haluat nauttia auringosta, rannoista ja tehdä myös omatoimisia retkiä.

Lähietäisyydellä on sademetsiä, Kota Kinabalun luonnonpuisto, Kaakkois-Aasian suurin vuori Mount Kinabalu sekä pieniä paratiisisaaria, jotka sijaitsevat aivan kaupungin ulkopuolella. Kaupungin edustalla sijaitsee myös Tunku Abdul Rahmanin kansallispuisto.

Borneon saari on tunnettu myös orangeistaan. Kota Kinabalusta kannattaakin tehdä päiväretki Sandakaniin, Sepilokin orangipuistoon, jossa orvoiksi jääneet orangit kasvatetaan ja opetetaan pärjäämään luonnossa omin neuvoin.

Kulttuurinnälkäisille Kota Kinabalu tarjoaa mm. Monsopiadin perinnekylän, jossa voi istahtaa alas herkullisten malesialaisten antimien ääreen nauttien paikallisista tansseista ja musiikista. Pikainen vierailu pääkallonmetsästäjien taloon valaisee menneiden aikojen kiistanratkaisumenetelmiä.

Kaksi vuorottelevaa monsuunia hallitsevat Kota Kinabalun ilmastoa marraskuusta maaliskuuhun ja toukokuusta syyskuuhun. Lämpötilan vaihtelu vuoden aikana on pieni. Huhti- ja toukokuu ovat vuoden lämpimimmät kuukaudet ja joulu- ja tammikuu viileimmät. Kota Kinabalun kansainväliselle lentoasemalle lentävät ainakin Malesian Airways sekä Air Asia.

LENNOT
Helsinki - Singapore alk.
746¤ (1.-15.3.)
740¤ (15.-25.3.)

Singapore - Kota Kinabalu
143¤ (6.-11.3.)
137¤ (18.-22.3.)

MAJOITUS
Le Meridien Kota Kinabalu 5* alk 84¤/yö
50 % hinnasta pois majoituttaessa 1 yötä tai enemmän
Matkusta välillä 01.02.12 - 31.12.12

Le Meridien Kota Kinabalu on täydellinen majoitusvaihtoehto kaupungin keskustassa. Näkymät Etelä-Kiinan merelle ja Borneon auringonlaskut luovat rentouttavat puitteet kaupungin parhaiden kauppojen, ravintoloiden ja yökerhojen lähellä. Ostosparatiisit kuten Centre Point ja Warisan Square ovat kivenheiton päässä. Kota Kinabalun kansainvälinen lentoasema sijaitsee 15 minuutin päässä.

Bunga Raya Island Resort & Spa 5* alk. 374¤/yö
Hotelli sijaitsee Gayan saarella omalla rannallaan ja kuljetus Kota Kinabalusta järjestetään veneellä. Bunga Raya Island Resort on romanttinen luksuskohde koralliriuttojen saarella. Eristynyt piilopaikka on varsinainen helmi, ja tarjoaa majoitusta 47 huvilassa, joita ympäröi valkohiekkaiset rannat sekä vuosisatoja vanha sademetsä.

<< Uutiset -pääsivulle

Muita uutisia

11.5.2012 Helsinki-Vantaan Fashion ja Photo Gallery avautuivat
11.5.2012 Berliinin uusi lentoasema käyttöön kesän jälkeen
7.5.2012 Toukokuun kohde: Kroatia, Istrian niemimaa
2.5.2012 Finnair ja TAP Portugal yhteistyöhön
2.5.2012 Angry Birds Land on Särkänniemen uutuuskohde
16.4.2012 Hullut päivät ovat taas käsillä
11.4.2012 SAS aloittaa lennot Kööpenhaminasta Tel Aviviin
11.4.2012 Helsinkiin odotetaan ennätysmäärä kansainvälisiä risteilyvieraita
4.4.2012 Huhtikuun kohde: Pariisi - Ranska
4.4.2012 Finnairin lähtöselvitysuudistus etenee
21.3.2012 Finnarin kesäkauden uudet kohteet
20.3.2012 Nyepi häiritsee liikkumista Balilla