Voita matkailijan tuotepalkintoja!
Alankomaiden pääkaupunki Amsterdam on tunnettu vapaasta ja rennosta ilmapiiristään. Kauniit kaarisillat kapeiden kujien välissä ovat tyypillisiä kanavien hallitsemalle kaupungille. Talot on tilanpuutteen takia rakennettu pieniksi ja korkeiksi. Vaikka kaupungissa ei ole lainkaan mäkiä, rakennustavan takia kannattaa varautua monien jyrkkien portaiden kapuamiseen. Hissejä ei juurikaan ole ja esimerkiksi muutossa sohvat hinataan ylimpiin kerroksiin erityisen vintturin avulla, joita näkee talojen ulkoseinissä.
Noin kuusi seitsemästä amsterdamilaisesta omistaa polkupyärän ja liikennesuunnittelussa pyäräily on hyvin huomioitu. Yksi parhaista tavoista tutustua kaupunkiin ja varsinkin sen lähiympäristään onkin vuokrata polkupyärä. Keskustan turistinähtävyydet lukuisine museoineen ovat tiiviillä alueella ja juna-asemalta ennättää kävellenkin noin puolessa tunnissa lähes kaikkiin turistikohteisiin. Myäs kanavaristeily, joita on useita erityyppisiä aina nähtävyyksiä esittelevistä risteilyistä romanttisiin illallisristeilyihin, on hieno tapa tutustua kaupunkiin.
Arvomme kaikkien osallistuneiden kesken menopaluulennot kahdelle Amsterdamiin. Kilpailu on voimassa 3.5.12 - 31.5.12 ja arvonta suoritetaan viikon kuluessa kilpailun päättymispäivästä lukien. Huomaathan, että sinun tulee olla täyttänyt 18 vuotta kilpailuun osallistuaksesi.
Jos et halua liittyä postituslistalle, poistamme kaikki antamasi henkilötiedot arvonnan jälkeen. Luonnollisesti voit myös erota postituslistalta myöhemmin. Jos olet jo postituslistamme jäsen, sinun ei tarvitse liittyä listalle uudestaan.
Halutessasi voit myös antaa palautetta sivustostamme. Palaute on anonyymiä, ellet merkitse haluavasi vastausta palautteeseesi. Palautetta ei koskaan yhdistetä kilpailun osallistumistietoihin.
Voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti ja hänen nimensä voidaan julkistaa Poptravelin Facebook - ja internetsivuilla. Mikäli voittajaa ei tavoiteta kuukauden kuluessa arvonnan suorittamisesta, lunastamaton voitto voidaan arpoa uudelleen.
Poptravel.fi on ilmainen suomalainen matkailun hintavertailusivusto.

